perjantai 19. helmikuuta 2010

Uusi Blogi

Vaihdoin blogini uuteen, edellisen kovasti takkuiltua kuvien kanssa. toivottavasti uusi blogi miellyttää. Elämässä ei ole tapahtunut mitään kovinkaan kummoista. Koirat on saaneet viettää sohvaperunan elämää jokusen kuukauden. Lenkkeilty toki ollaan mutta siihen se sitten jääkin :) Itse käväisin tammikuun alussa Miamissa lomailemassa viikon ajan, koirat olivat sillä välin hoitopaikoissaa. Kiitos teille jotka jaksoitte ottaa rakkaani huostaanne :)

Oikein ottaa päähän kun on tullut laiskoteltua koirien harrastamisen kanssa. Agility nyt toki on tauolla lumien sulaamiseen asti kun meidän kerholla ei ole hallia missä harrastaa. Mutta on jäänyt tottistelutkin ihan kokonaan pois kuvioista. On tosin ollut kovia pakkasiakin mutta voisi niide kanssa ottaa pieniä liikkeitä sisätiloissakin. Jospa sitä saisi itseään niskasta kiinni ja rupeaisi taas treenaamaan. Lissun pk-jälki on myös tauolla lumien sulamiseen saakka, siihen mennessä treenataan keppien tunnistamista vähän lauhemmilla keleillä.

On tälle vuodelle jotain tavoitteitakin asetettu. Kuten BH-kurssin käyminen Sakun kanssa, ei nyt ehkä BH-kokeeseen mennä vielä tänä vuonna mutta jos kurssin saisimme suoritettua. Sakun kanssa sitten kesällä agi-kisoissa starttaaminen, edes möllikisoissa :) Sakun kanssa olisi myös tähtäimenä käydä ulkomailla näyttelyissä, toivon mukaan takaisin tultaisiin uuden valiotittelin kanssa. Lissun kanssa ei tälle vuodelle ole kovinkaan suuria suunniteltu, agilityä hinkataan jatkossakin, tosin varman päälle ottaen, haluan Ällästä varman koiran kontakteille, Sakun kanssa kun mentiin vähän rimaa alittaen ja nyt sitten saa tehdä töitä sen eteen että kontaktit paranisivat :( Jäljellä treenataan sitten taas kesäilmojen koittaessa :) Lissun kanssa näyttelyissä käynti jatkuu ja ulkomaillekkin olisi tarkoitus tänä vuonna suunnata :)

Olen päättänyt nyt hakea myös kouluihin. Kahteen kouluun ainakin näin alustavasti. Kokemäelle eläintenhoito-opintoja suorittamaan akuispuolelle, sekä Petäjävedelle valokuvausta opsikelemaan. Katsotaan sitten pääsenko kumpaankaan :)

Tässä myös muutama kuva talvipäivän ilakoinnista.