keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Hiljaiseloa ja joulunodotusta

Kaikenlaista on ehtinyt tapahtua, mutta ei ole mukamas ollut aikaa kirjoittaa tänne. Olen ollut itse kyllä aika paljon nyt viimeisen kolmen viikon aikana töissä ja tehnyt pitkiä päiviä. Koirat ovat olleet hieman "heikommalla" huomiolla ja metsäänkään ei olla ehditty lenkkeilemään.
Silti kaikenlaista on tapahtunut. 
Lissu kisasi joulukuun 2.päivä agilityssä. Itse olin töissä tuon lauantain joten sain sitten lainaohjaajan pienelle pilkkuhirviölle. Aino otti haasteen vastaan ja lähti kahdelle radalle pilkullisen kanssa. Minulle oli ihan sama miten radat menee, kunhan koira osaisi käyttäytyä kisapaikalla. Hyvinhän siellä oli mennyt ja ensimmäisen radan jälkeen Aino soitti ja kertoi että ekalta radalta tuli nolla!! Siis täh...nolla...ei kai. No kyllä! Lisäksi viides sija ja ensimmäinen LUVA!! Kuinka mahtavaa. Toiselta radalta tuli sitten vitonen kun koira ajautui ohi putken, mutta tähänkin rataan Aino oli ollut tyytyväinen. Harmillista ettei ratoja saatu videolle, mutta ehkä sitten seuraavalla kerralla ;) Ainolle vielä tuhannet kiitokset Lissun kartturoinnista. On aivan mielettömän kiva todeta että pirttihirmu (siis Lissu) toimii!
Muutamat JATpailut ollaan myös käyty ja niistä on videomateriaaliakin, mutta sitä joku toinen kerta sitten.

Mä sain uuden koulupaikan. 8. tammikuuta aloitan Jyväskylän aikuisopistossa Audiovisuaalisen viestinnän perustutkintoon valmistavan koulutuksen. Musta pitäisi siis joulukuussa 2014 valmistua Media-assistentti. Olen tosi innoissani, alalla käsitellään paljon valokuvausta, videokuvausta ja kuvankäsittelyä. Odotan tammikuuta todella paljon. 

Sitten, tänään sain päähäni, että kun Lissu ei ole aloittanut vieläkään juoksuaaan niin varaanpa sille ajan kohdunpoistoon. Aika on nyt sitten ensi torstaille vaajakoskelle eläinklinikka Otsoon. Tosin mun tuurillani toi koira varmaan ihan tahallaan aloittaa juoksut just ennen torstaita.

En tiedä jaksanko postailla mitään ennen ensi vuotta, varmaan nautin vain joulunajasta ja lenkkeilen koirien kanssa. Ensi vuoden puolella rustaillaan sitten vuoden 2012 kohokohtia ja katsotaan miten vuosi meni. 

Pitemmittä löpinöittä, Hyvää Joulua!


maanantai 12. marraskuuta 2012

JKL KV ja kuvapläjäys

Viikonloppuna oli Jyväskylän Kansainvälinen koiranäyttely. Lauantaina olin töissä ryhmäkehissä, palkintoja laittamassa. Sunnuntaina olikin sitten dalmikset. Ennen dalmiksia katselin nahkacolliekehää ja bortsuja. Onnea Sarille jonka kaunis kasvatti oli bordercollieissa ROP ja ROP-veteraani !!

Dalmiksissa mulla ei ollut omia koiria ilmoitettu laisinkaan, mutta pääsin silti kehään. Sain esittää Veetin (Varius Who Is My daddy), ja tulos olikin todella mieluinen. Veeti oli PU2 kera CACIBin. Uroksissa voiton vei Veetin pikkuveli Dougie (Marnellin King Of Queens) saaden SERTin, Dougie oli myös VSP. Poikien isä Danny (Marnellin Who Is Who) oli PU3 ja kisasi ensimmäistä kertaa veteraaniluokassa ollen myös ROP-vet. Aika hyvin, kun sattui olemaan isänpäiväkin. Veetin sisko Waikku (Varius What Ever) oli nartuissa PN2 ja sai vara-cacibin. 
Onnea Niinalle kasvattien hienosta menetyksestä. Sekä vielä Niinalle ja Helille Dougien menestyksestä!

Tässä pari kuvaa minusta ja Veetistä:




Sitten se kuvapläjäys. Perjantaina kun Anne haki Ainon kotiin, käytiin  vielä Laajavuoressa lenkillä. Tässä kuvasatoa:

Sylvi ja santtu painii
AinoMainio
Sylvi komentaa Ainoa
Tukka silmillä
Kukkulan Kuningatar
Aino tähystämässä
Kauniit mustavalkoiset
Santtu vuorenvalloittaja
Puolipystykorva Aino
Lissu pinkeissä valjaissaan
Älli ja Tälli




Lisää kuvia löytyy mun kuvagalleriasta
Sunnuntaina onkin sitten agikisat, hui kun jännittää jo nyt!

perjantai 9. marraskuuta 2012

Viimeistä viedään

Tänään on viimeinen päivä kun Aino on hoidossa, tulee ihan haikea fiilis :( No jospa Anne antaa sen mulle hoitoon jatkossakin jos on hoidolle tarvetta. Tänään mennään vielä yhdessä metsälenkille ja ottamaan vähän kuvia. 

Katsokaa nyt miten hyvin bordercollie sopisi meidän laumaan: 



keskiviikko 7. marraskuuta 2012

JATpailut

Huimaa kehitystä on tapahtunut. Nyt puhutaan siis agilitystä. 
Minä ja koira ollaan kumpikin saatu itsevarmuutta radalla ja homma sujuu paremmin kuin ikinä. Vielä on paljon kyllä opittavaa ja treenattavaa jotta niitä nollia voisi kisoista kotiin tuoda. Mutta tästä on hyvä jatkaa. 
Video puhukoon puolestaan:



Möllirata meni tosi kivasti, vähän olisi saanut olla enemmän vauhtia, mutta tyytyväinen olen.
1-luokan rata meni mielestäni myös ihan kivasti. En ohjannut tarpeeksi selvästi Lissua oikeaan päähän putkea ja se ehti lukita sitten väärän pään. En viitsinyt jäädä ottamaan putkea uudestaan koska vauhti oli niin hyvä. Seuraava töppäys tulikin sitten keipeillä, jossa taisin vähän vetää koiraa pois lopussa. Pitäisi malttaa ohjata loppuun asti, Lissukun ei kestä vielä kepeillä sitä että loittonen siitä kauheasti. 
1-luokan radan uusinta meni mukavasti, mutta käännyin itse liian aikaisin seuraavaa estettä kohti. Luotin että koira menee putkeen, mutta sepä päätti kääntyä. Meillä on putkeen lähetykset olleet jotenkin hankalia viime aikoina. Täytyy niitä käydä vähän treenaamassa ennen kisoja.
Niin, ilmoitin siis meidät 18.11 pidettäviin JATin kisoihin. Tarkoituksena olisi juosta kolme rataa, kaksi agirataa ja yksi hyppäri. Vähän jo jännittää, mutta eiköhän niistä selvitä!

Viikonlopun näyttely lähenee, Jee!!

Ja mustavalkoinen hoitolapsi on ollut kiltti ja ihana. En haluaisi palauttaa sitä laisinkaan :D
Lauantaina Aino lähtee takaisin kotiin. Mulle tulee sitä ikävä! No onneksi sitä näkee lenkeillä. Ja Annella on jo kyllä ikävä Ainoa. Aino näki Annen eilen epiksissä ja voi miten pieni bordercollie riemastui! Kyllä se sitten  kiltisti ja innoissaan lähti vielä mun ja Lissun matkaan. Toistan nyt samaa kuin edellisessä postauksessa: Tahtoo oman bordercollien !! Tahtoo oman AinoKaisa Mainion !!

maanantai 5. marraskuuta 2012

Mustavalkoinen hoitolapsi

Ihanaa, ihanaa! Meillä on Aino hoidossa.
Aino tuli lauantaina hoitoon ja tarkoitus oli olla vain sunnuntaihin asti, mutta koska Aino on niin ihana ja valloittava persoona, haluttiin me pitää Aino pidempään. Joten AinoKaisa Mainio majailee meillä tämän viikon. Lissun kanssa ne on kuin paita ja peppu, jos toinen liikkuu, lähtee toinen heti mukaan. Ne nukkuukin vierekkäin. Sakun kanssa Aino tulee myös hyvin toimeen, mitä nyt Saku meinasi olla vähän mustasukkainen leluista. 
Lauantaina oltiin aamupäivästä Keski-Suomen dalluporukan yhteislenkillä, oli tosi mukavaa. Aino ja Lissu tuli hyvin toimeen pilkullisen poikalauman kanssa. Mukana dallulenkillä oli Lissun ja Ainon lisäksi Veeti (Varius Who Is My Daddy), Jimi (Marnellin He Is The One) ja Jali (Marnellin Keep On Running). Pojatkin tulivat tosi hienosti toimeen keskenään, yhden yhtä ärräpäätä ei kuulunut koko lenkin aikana. Musta tällainen on tosi hienoa kun dalmispojat on yleensä vähän dominoivia eivätkä voi sietää toisia uroksia. Sakun kohdallahan on juurikin niin ettei sitä voi viedä toisten urosten kanssa lenkille. Ego on liian suuri siihen hommaan.
Mulla ei ole valitettavasti kun tää yks surkea kuva mikä on otettu kännykällä.

Vasemmalta oikealle: Veeti, Lissu, Jimi, Jali ja alarivissä Aino


Sunnuntaina kävin vielä Lissun ja Ainon kanssa pitkällä metsälenkillä, jotain kuvia sieltäkin sain napsittua, vaikka ne ei laadullisesti olekaan kovin hyviä, olin laiska ja kuvasin automaattiasetuksilla.









Aino päätti myös hauskuuttaa mua ja antaa jotain tekemistä. Hirvimiehen ulosteessa pyöriminen oli niin haiseva homma, että pesupuuhiinhan sitä sitten joutui :D No nyt ollaan putipuhtaita ja tuoksutaan hyvältä.
Aino on valloittanut persoonallaan minut ja myös poikaystäväni, bordercolliekuume senkun pahenee. Onneksi Ainoa saa välillä hoitoon niin helpottaa hetkeksi. Tahtoo oman bortsun!! 

Viikonloppuna on Jyväskylän KV koiranäyttely johon olisi sunnuntaiksi tarkoitus mennä. Luultavasti sitä pääsee Veetin hihnan päähän. Ostin uuden jakun ja hameenkin. Vielä pitäs käydä ostaa jotkut ballerinat tms. kun ei mulla ole kuin lenkkareita tätä nykyä. 
Myös joulukuun Messariviikonlopusta tulee mukava mikäli saan matkaseuraksi yhden todella hienon koiramummon. Olisi ilo ja kunnia päästä mustavalkoisen mummelin hihnan päähän vuoden tärkeimpään näyttelyyn.

Nyt me jatkamme Lissun, Sakun ja hoitolapsi Ainon kanssa viikkoa. Kirjoittelen loppuviikosta meidän kuulumisia taas. Tänään on agilitytreenitkin, joten siitäkin luultavasti sihhen jotain.

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Agilityä videoiden muodossa

Mulla ei ole varsinaista videomateriaalia itse ACEn kurssista, mutta käytiin Lauran ja Jimin kanssa kokeilemassa sitä vielä seuraavana päivänä. Ohjaaja on koko ajan pahasti myöhässä ja muutenkin videolta katsottuna oma ohjaus näyttää tosi hassulta säätämiseltä. Ehkä mä vielä joskus opin. Tässä nyt kuitenkin se videoo siitä ACEn kurssilla olleesta radasta. Kirjoitan siitä kuitenkin vielä oman jutun myöhemmin.



Tässä myös viime viikon viikkotreenistä videomateriaalia. Tässäkin ohjaaja on myöhässä vähän kaikessa. Koira ei oikein tahdo irrota putkiin ja kontaktit kusee pahemman kerran. Täytyy ottaa ne nyt työn alle kunnolla ennen JATin kisoja, jonne meinasin Lissun ilmoittaa. 6.11 on myös JATpailut jonne täytyy päästä harjoittelemaan..

Tässä nyt se viikkotreenivideo:


tiistai 30. lokakuuta 2012

Porokoiria

Viikonloppu meni isän luona Parkanossa oleillessa. Lauantaina käytiin porokoira Venlan (Pihlajamäen Lovetar) kanssa näyttelyssä Seinäjoella. Tuloksena EH/2. Tuomarin mukaan Venla on todella lupaava narttu, mutta se tarvitsee vielä aikaa kehittyäkseen. Turkista tuli sanomista (pohjavilla puuttuu). Venla tarvitsisi massaa ja lihaksia. On vissiin nuo porokoirat muutenkin aika hitaasti kehittyviä koiria. 
Katsotaan nyt jos Venlan seuraavaksi ilmoittaisi Turun näyttelyyn tammikuun lopulle, jos sieltä ei mitään tulosta tule niin minun puolestani koiran voisi jättää kasvamaan hetkeksi. Se kun ion vähän sellainen pentumaisen löysä vielä :)
Näyttelyssä näimme myös Niinan ja Hellun Douglasin kanssa. Yks mun ihan ykkössuosikkidalmiksista eli Douglas, oli paras uros, sai sertin ja oli vielä rotunsa paras! Myöhemmin Dougie räjäytti potin ollen 6 ryhmän paras! Superisti onnea Niinalle ja Hellulle!

Sunnuntaina porokoirat ulkoilivat pellolla, ja sain muutaman ihan kivan kuvan Rekusta ja Venlasta. Kyllä oli porkkiksilla kivaa kun sai juosta lumisella pellolla. Tuli myös kuvattua isän suomenhovesta ja yksi onnistunut räpsy myös kissa Hopsusta tallentui kameralle.

Pidemmittä puheitta, tässä kuvasatoa:


Venlan tyylinäyte lumeensukeltamisesta!





Heppakin oli iloinen kun pääsi hankeen juoksemaan.

Hopsu oli onnellinen kun sai loikoilla sisätiloissa.


Yksi kuva vielä Sakusta:

Olimme myös toissaviikola ACEn agikurssilla, mutta kirjoittelen siitä lisää kun saan videot muokattua.

tiistai 9. lokakuuta 2012

Liuhtojen kurssista ja kuvia

On jäänyt näemmä kirjoittamatta siitä Liuhtojen agikurssista. Me oltiin siis Lissun kanssa Timo Liuhdon opissa. Olin jo etukäteen kuullut että on aika teknistä koulutusta ja sitähän se aika paljon olikin. Hirveesti erinlaisia ohjausteksniikoita, mutta onneksi niistä selvittiin vaikkakin aika haastavaa oli. Oon aika vähän harjoitellu ohjauskuvioita, joten koulutus tuli todella tarpeeseen. Itselle jäi todella hyvä mieli ja saatiin tosi paljon hyviä vinkkejä ja neuvoja tulevaisuuteen. Päällimäisenä jäi mieleen se että oman koiransa nimi pitäisi oppia :D Mulla on paha tapa huutaa Lissulle TÄSSÄ tai TÄÄLLÄ! Koira ei niihin oikeastaan mitenkään reagoi. Nämä sanat on nyt vaihdettava koiran nimeen, eli LISSU!! Ja heti kun sen napakasti sille sanoo niin johan koira tottelee. Lissu on aika putkiin menevä koira joten vaikeuksia on saada vaihettua suuntaa jos edessä häämöttää putki. Onneksi siinäkin onnistuttiin kun jätettiin turhat täällät ja tässät pois!

Rata oli tämännäköinen:



Me tehtiin radasta esteet 1-20. Kaikki sujui kivasti esteelle 5 asti. 6 esteen jälkeen koira oli aina putkessa nro. 21/33. Piti kovasti tehdä töitä että sai sen käännettyä putkelle nro 7. Tehtiinköhän siihen pakkovalssi...en oo ihan varma, ja sitten se LISSU! Eikä TÄSSÄ :D
Ysin jälkeen kympille valssi ja pakkovalssi. 12-13 oli hankala kun ei meinannut ehtiä itse vetämään koiraa kepeille, se kun ei osaa tuollaisesta kulmasta vielä hakea keppejä itse. Kyllä sekin sitten onnistui pienen sekoilun jälkeen. 14-17 onnistui tosi hienosti. 18 tehtiin saksalainen joka oli mulle tosi vaikea aluksi. Kyllä sekin pienen hinkkauksen tuloksena onnistui, mutta oi pojat, oli se vaikeaa. Loppu menikin sitten hyvin. Seuraavan kerran täytyy kyllä muistaa ottaa videokamera mukaan.  Päästiin Lissun kanssa JATille Toivo-ryhmään, nyt vaan odotellaan milloin toivo-ryhmän treenit alkavat. Jännää!   Ja nyt viikonloppuna alkaa kouluttajille tekntiikkaohjauskurssi jonne myöskin päästiin.

Eilen muuten olin taas kouluttamassa junnuja. Voi vitsit ne on taitavia. Kun ois voinut itsekin aloittaa agilityn noin nuorena kuin mun koulutettavat.


Lauantaina olin kuvaamassa tuttujen koiria. Sai itse vähän harjoitusta, ja täytyy jopa vähän kehua omaa kuvaamista. Hyvin onnistui kuvat ja kuvattavien omistajat vaikuttivat tyytyväisiltä. Liikekuvien ottamisessa tarttee vähän (siis paljon!!) treeniä. Kuvia näkee Mun kuvagalleriasta.

Tässä nyt kuitenkin Lissusta ja Sakusta otettu kuva. Ihan onnistunut on, mitä nyt Saku istuu ihan länässä.


lauantai 22. syyskuuta 2012

Kuvapäivitys

Eilen olin Annen kanssa lenkillä ja ennen sitä kuvailtiin Annen uutta perheenjäsentä. Kuvauskohteena oli ihana pieni 10-viikkoinen nahkacollienpentu, tällä hetkellä vielä nimetön, mutta kutsuttakoon häntä nyt pikkupojaksi. Pitkään aikaan en ole nähnyt noin reipasta ja avoinluonteista koiran alkua. Todella tasapainoisen oloinen pikkupoika. Eikä ulkonäössäkään ole moittimista ;)

Hän on siis Annen uusi aarre, Timonan Chance Can Choose : 







Lissu pääsi siis myös lenkille parhaan ystävänsä ja riekkukaverinsa Ainon kanssa. Lissu ja Aino on aivan hulluja kun viilettävät metsässä pää kolmantena jalkana. Itseä aina oikein hirvittää kun ne päästelevät höyryjään. Tässä kuva myös erottamattomasta kaksikosta <3 p="p">


Tänään oltiin sitten oppimassa agilityä Timo Liuhdon koulutuksessa. Koulutus oli erittäin hyvä ja mielenkiintoinen. Opimme paljon uusia asioita ja saimme vinkkejä tulevaisuutta ajatellen. Kerron koulutuksesta myöhemmin lisää. Valitettavasti mulla ei ollut videokameraa mukana että oltaisiin saatu vähän katselumateriaalia kurssilta. No seuraavalla kerralla sitten. 
Viikonloppuna me sitten matkataan Eckeröön pilkullisten kanssa. Toivotaan näyttelymenestystä :)

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Laukaan agikisat

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita. No ei, vain agikisat. 

Olin ilmoittanut meidät kolmelle radalle, yhdelle hyppyradalle ja kahdelle agiradalle. Tuomarina toimi Minna Räsänen. A-rata oli agirata ja se meni ihan mukavasti. Omaan ohjaamiseen en toki ole vieläkään tyytyväinen, kaikenmoista kummallista sijaistoimintaa siellä harjoitetaan. Kädet vispaa joka suuntaan ja ohjaus on tosi sekavan näköistä. Ja mistä mä olen tollaisen kummallisen juoksutyylin keksinyt ??
A-radalta siis vitonen kepeiltä, muuten puhdas rata. Kepit nyt on takunneet jo jonkin aikaa, välillä ne menee treeneissä aivan loistavasti ja välillä tosi surkeasti. Lissulla ei ole pääkopassa jostain syystä ideaa siitä miten sinne kepeille mennään sisään. Se pongaa aina sen kakkosvälin, varsinkin jos tullaan yhtään vinossa kulmassa. Ja nyt on välillä ilmennyt sitäkin että se tulee uloskin ennenaikojaan. Taitaa olla aika laittaa alkuun ja loppuun verkot takaisin ja vahvistaa kepeille tuloa. 
Tässä video siitä A-radasta. 5 ratavirhettä ja aikaa jäi n. -1,6 s alle ihanneajan. Sijoitus oli toinen velipoika Jimin ollessa A-radan voittaja! Jimille sama keppivirhe, mutta aika oli parempi kuin Lissulla.


B-rata oli sitten hyppyrata ja se olikin yhtä kaaosta. Videolla sekin olisi mutta enpä taida jaksaa laittaa nettiin, niin hanurista se oli. Koira bongasi heti parin ekan esteen jälkeen jostain syystä kauimmaisen putken ja syöksyi sinne josta sitten tuli HYL. Ajattelin vielä silloin että jatkan nyt radan kuitenkin kisanomaisesti loppuun. Lissupa päätti toisin :D Lissu pongasi radalta oikeastaan vain kaikki putket ja putkien saattelemana lähdimme sitten radalta pois. No ainakin koiralla oli hauskaa eikä siinä itsekään oikeastaan voinut muuta kuin nauraa! Vaikka näin jälkikäteen harmittaa, että annoin sen rallatella siellä. olisi pitänyt ottaa koira haltuun ja viedä pois kentältä. Toivotaan ettei tosta nyt jää sellasta kuvaa sille, että radalla saa sikailla. 
C-rata oli sitten taas agirata. Se alkoi mukavasti, mutta kepeille menossa tuli taas kielto (oiskohan koira mennyt taas tokaan väliin). jostain syystä mulla hajos sitten sen jälkeen pakka ihan totaalisesti ja virheitä tuli enemmänkin ja HYL siitä että Lissu pujotteli kepit väärään suuntaan. Tästäkin olis video, mutta katsotaan jaksanko sitäkään laittaa näytille.

No jos ei muuta niin ainakin saatiin harjoitusta ja nyt tietää mitä pitää treenata eniten. Pitkiä ratoja, niin että itsellä pysyy pää kasassa ja osaa ohjata loppuun asti kunnolla. Mulle tulee helposti sellanen luovuttamisen tunne se ensimmäinen virhe tulee. Pitäisi osata ohjata kunnialla läpi koko rata, virheistä huolimatta. Myöskin kepit otetaan nyt tarkempaan syyniin ja tehdään niistä varmat. Päätin että ennenkuin kepit ei mene kunnialla niin kisoihin ei ole asiaa. Treenataan niitä sitten vaikka koko syksy jos on pakko. Epiksiin voi mennä sitten katsomaan välillä, että mikä on tilanne.

Tässä parit kuvat vielä Lissusta (kolme alimmaista on ottanut Katja Patrikainen).

Palkintopilkut Lissu ja Jimi <3 br="br">




tiistai 4. syyskuuta 2012

JATin kisat

Sunnuntaina juostiin Lissun kanssa kaksi agirataa. Kummaltakin hyllytettiin aika lahjakkaasti.

Aamu meni ihan penkin alle, väsymys oli jotain aivan kamalaa eikä sängystä meinannut päästä ylös. Ja kuinka ollakkaan, kiirehän sitä sitten tuli. Olin juuri ja juuri puolta tuntia ennen hallilla ja eikun hakemaan tuomarin allekirjoitusta kisakirjaan. Jouduin siis ostamaan uuden, koska en vaan kertakaikkiaan löytänyt meidän kisakirjaa mistään. Pengoin varmaan koko kämpän ylösalaisin eikä sitä vaan löytynyt. Sitten äkkiä lämmittelemään koiraa ja kas, olikin jo rataantutustuminen. Tutustuessa kuviot oli ihan selkeät, radalle päästyä mut valtasi ihan hirveä jännitys enkä tiennyt yhtään mitä tein. Jotenkin se eka rata meni kuin jossain sumussa. Näin jälkeenpäin tuntuu, että juoksin vaan, enkä tajunnut edes käskyttää koiraa. Sieltä ekalta tuli siis ainakin puomin ylösmenolta vitonen, kepeiltä kielto...sitä en edes muista, että mistä hyl tuli. Oli meillä sitten aika näyttävä lentokeinukin, mikä oli aika yllättävää kun Lissu menee sen aina aika varovasti. Kontakteissa oli muutenkin sanomista.
Toinen rata menikin sitten mielestäni tosi kivasti, lukuunottamatta sitä yhtä väärää hyppyä. Keinulta olisi pitänyt kääntyä n. 90 asteen kulmassa putkelle. Keinua kohti suorassa linjassa oli hyppy ja senhän se Lissu sitten päätti suorittaa, mikä oli kyllä ihan mun oma vika. Olin rintamasuunta liikaa hypylle kun ois pitänyt antaa koiralle selvät ohjeet etenemissuunnasta. Loppurata taidettiinkin sitten mennä puhtaasti ja oi oi mitkä kontaktit! Vauhtiakin oli paljon. On tainnut koira saada varmuutta radalle kun nykyisin pinkoo siellä oikein kunnolla.

Ensi viikon lauantaina kisataan sitten vihtavuoressa LAUKAn kisoissa. Kolme starttia olisi juostavana. Voi olla että se kolmas on Lissulle jo liikaa, mutta katsotaan miten menee. Innolla ainakin mennään.

Tänään olisi sitten Muuramessa möllikisat, mutta saa nyt nähdä lähdetäänkö. Se on ulkokenttä enkä tiedä onko mulla luottoa tohon koiraan avoimella kentällä.


Ainiin, ja olihan meillä muutakin juttua, Lissu on ruvennut rapsuttelemaan itseään (etenkin suupielistä ja kainaloista), turkki on huonossa kunnossa ja hiivaa näyttäs taas olevan tassuissa. Nyt lähti kyllä ruoka vaihtoon. J&V vaihtuu James Wellbelovediin. Ja jos sais joskus sen pakastimen johonkin mahtumaan niin sais raakaruokaakin pakkaseen.

Saku on nyt syönyt sitä Hill'sin U/D ruokaa ja poika on oikein hyvässä kunnossa. Eturauhasen kontrolliultraan ei olla vielä päästy kun raha-asiat menee sen verta huonosti. Ehkäpä ens kuussa olisi mahollista se viedä. Pissanäytekin pitäisi sinne eläinlääkäriin viedä.

perjantai 24. elokuuta 2012

kuvia

Kuvailin hieman Ediä. tässä jotain tuotoksia.







Ja vielä musta ja Edistä yksi kuva :)