keskiviikko 7. marraskuuta 2012

JATpailut

Huimaa kehitystä on tapahtunut. Nyt puhutaan siis agilitystä. 
Minä ja koira ollaan kumpikin saatu itsevarmuutta radalla ja homma sujuu paremmin kuin ikinä. Vielä on paljon kyllä opittavaa ja treenattavaa jotta niitä nollia voisi kisoista kotiin tuoda. Mutta tästä on hyvä jatkaa. 
Video puhukoon puolestaan:



Möllirata meni tosi kivasti, vähän olisi saanut olla enemmän vauhtia, mutta tyytyväinen olen.
1-luokan rata meni mielestäni myös ihan kivasti. En ohjannut tarpeeksi selvästi Lissua oikeaan päähän putkea ja se ehti lukita sitten väärän pään. En viitsinyt jäädä ottamaan putkea uudestaan koska vauhti oli niin hyvä. Seuraava töppäys tulikin sitten keipeillä, jossa taisin vähän vetää koiraa pois lopussa. Pitäisi malttaa ohjata loppuun asti, Lissukun ei kestä vielä kepeillä sitä että loittonen siitä kauheasti. 
1-luokan radan uusinta meni mukavasti, mutta käännyin itse liian aikaisin seuraavaa estettä kohti. Luotin että koira menee putkeen, mutta sepä päätti kääntyä. Meillä on putkeen lähetykset olleet jotenkin hankalia viime aikoina. Täytyy niitä käydä vähän treenaamassa ennen kisoja.
Niin, ilmoitin siis meidät 18.11 pidettäviin JATin kisoihin. Tarkoituksena olisi juosta kolme rataa, kaksi agirataa ja yksi hyppäri. Vähän jo jännittää, mutta eiköhän niistä selvitä!

Viikonlopun näyttely lähenee, Jee!!

Ja mustavalkoinen hoitolapsi on ollut kiltti ja ihana. En haluaisi palauttaa sitä laisinkaan :D
Lauantaina Aino lähtee takaisin kotiin. Mulle tulee sitä ikävä! No onneksi sitä näkee lenkeillä. Ja Annella on jo kyllä ikävä Ainoa. Aino näki Annen eilen epiksissä ja voi miten pieni bordercollie riemastui! Kyllä se sitten  kiltisti ja innoissaan lähti vielä mun ja Lissun matkaan. Toistan nyt samaa kuin edellisessä postauksessa: Tahtoo oman bordercollien !! Tahtoo oman AinoKaisa Mainion !!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti