tiistai 26. maaliskuuta 2013

Oon nelivuotias, oppimaan innokas, sain nimen hauskimman KAAPO!

Tosin tässä tilanteessa Kaapo on 3kk. Mutta siltikin innokas oppimaan. Kaapo on mustavalkoinen bordercolliepentu ja on meillä hoidossa nyt jonkun aikaa. Mä oon kyllä aivan rakastunut pikkumieheen. Jos saisin niin pitäisin sen itselläni. Kaapo on luonteeltaan tosi avoin ja rohkea. Kaikkia ja kaikkea pitäisi moikata ja maistaa. Mutta osaa Kaapo myös rauhoittua. Lissusta on tullut sen idoli, se seuraa Lissua joka paikkaan ja olisi koko ajan painimassa. Myöskin tulta ja tappuraa herra Kaaposta löytyy. Lissu antoi sille lähdöt ruokakupilta, niin meinasi Kaapo antaa samalla mitalla takaisin. Sakua se kunnioittaa ja uskoo pienintäkin murahdusta, mutta Lissulle se kyllä antaa nenille takaisin. Kaapo on aika paljon sellainen pentu kuin mitä itse haluasin bc pennusta. Ihana kulkea tuolla lenkillä sen kanssa, kun ei se hätkähdä mistään.

Parit kännykkäräpsyt Kaapolapsesta:




Lissun kanssa käytiin lauantaina kisaamassa JAT-tilassa agikisoissa. Ekalta radalta tuli 15 ja lopulta kahdelta hyllytettiin. Mutta olin noihin kahteen ekaan tosi tyytyväinen virheistä huolimatta. Lissu kuunteli ja vauhti oli tosi kivaa. Oma ohjaus näyttää kyllä edelleenkin ihan kamalalta, mutta on siinäkin jotain kehitystä tapahtunut. Kaksi ekaa rataa on videolla. Voitte itse katsoa mitä meni pieleen. En jaksa nyt muuta analysoida kuin, että takaakiertoihin täytyy lähettää paljon selvemmin ja toisella radalla valkoinen putki veti koiraa tosi paljon ja kepit menikin sitten sähläykseksi. Näin jälkiviisaana ihmisenä, mietin että olisi pitänyt ohjata keppejä edeltäneet hypytkin jo toiselta puolelta. Mutta ne kisat on nyt takanapäin ja seuraavat startit onkin sitten Liedossa huhtikuun lopussa.

Tässä se video:

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Agsaamista ja muuttopuuhia

Meillä on muutto menossa ja tälläkin hetkellä pitäisi pakkailla. No täällä mä istun kirjoittamassa blogiin. Tylsää tuo muuttaminen! Ja saan siitä vielä kauhean stressinkin vielä kaupanpälle. Kun olisi enemmän rahaa, voisi palkata muuttofirman tekemään tämän meidän puolesta. Mutta tässä tilanteessa, ei auta muu kuin ite roudata tavarat. No, onneksi se on sitten ensi viikolla ohi ja pääsee uuteen ihanaan asuntoon ja uusille kivoille lenkkipoluille. Hallille on sitten lyhyempi matka ja koirallisia ystäviäkin asuu paljon lähempänä.

No, mitäs sitten? Agilityä tietty! Sunnuntaina käytiin Lissun kanssa Katja Ojansivun agilityvalmennuksessa JATin hallilla. Oli oikein kiva ja hyödyllinen koulutus. Vaikka itse koulutuksessa kaikki ei mennyt aivan putkeen, saatiin siitä kuitenkin paljon irti. Treenin alle pitäisi ottaa ainakin irtoaminen, takanaleikkaukset, keppikulmat ja oikea aikainen palkkaaminen. Tuo irtoaminen on hassu juttu, Lissuhan meinaan on ollut tosi hyvä irtoamaan putkiin ja eteen, mutta jostain syystä nyt on tullut takapakkia. Olen luultavasti taas palkkaillut sitä liikaa nameilla kädestä, vaikka se piti jättää kokonaan pois. Takanaleikkaukset on olleet meillä tosi hyvin hallussa vielä mölliryhmässsä, mutta sitten niitä ei ollakkaan harjoiteltu ja nyt se vasta vaikeaa onkin. Keppikulmat nyt on olleet vaikeita koko ajan, koska en ole niitä Lissulla teettänyt. Nyt täytyy laittaa ohjurit alkuun ja ruveta hinkkaamaan niitä. Koira kuitenkin muuten osaa kepit tosi taitavasti. Oikea aikainen palkkaaminen...niin siinäpä vasta pulma. Lelulla se yleensä onnistuu tosi hyvin. Sitten on tää kädestä namilla palkkaaminen, ehkäpä mun pitäisi jättää se ihan kokonaan pois, niin palkkauksen kanssakaan ei olisi niin suurta ongelmaa. Namialusta takaisin käyttöön, en kyllä edes tiedä miksi olen siitä aikanaan luopunut. Se tosin tarkoittaa sitä, että ainakin alkuun meillä pitää olla joku namialustan vartija.
Maanantaina oltiin JATpailuissa, eli JATin järjestämissä agilityn möllikisoissa. Itse pääsin tuoamrin tehtäviin ensimmäistä kertaa, ja jännitys oli aika huikeaa. Sanoisin kuitenkin, että suoriuduin tehtävästä ihan kiitettävästi.
Lissun kanssa kisattiin sitten 1-luokan rata ja sen uusinta. Ihan vituralleenhan se meni. Ihan saa ihmetellä, miten tuollaisella ohjauksella on päätynyt nousemaan 2-luokkaan.
No tässä videot analysoitavaksi.

Eka rata:


 ja sen uusinta:


En oikein tiedä mitä ajattelin tuossa ekan radan kakkosesteellä. Miksi otin koiran pakkovalssilla kun tiesin että en saa käännettyä koiraa tarpeeksi jyrkästi kolmoselle vaan se tekee siinä ison kaaren. Sitten muurin jälkeinen takaakierto tökki pahasti. Tai siis unohdin lähettää koiran takaakiertoon ja kuvittelin vain että kyllä se menee. No Lissu tuli esteiden välistä. itseään tässäkin saa vain syyttää. Huonoa ohjausta!

Sitten uusinta rata, kamalaa katsottavaa sekin. Mun piti tehdä valssi kakkosen ja kolmosen välille, mutta se jäi johonkin. Sitten tuli kiire ja Lissu ei tajunnut mun kummallista ja epäselvää yritystä ohjata se renkaalle. Siitä menikin ihan hyvin taas muurin jälkeiselle takaakierrolle. Mun ois pitäny olla nopeempi ja selvempi, joten taas tuli kiire putkelle. Johon jouduin sitten tekemään huonon takaleikkauksen, Lissu oli epävarma putkeen menosta, mutta meni kuitenkin. Loppu olikin ihan ok.

Loppuun vielä parit kuvat sunnuntai aamun lenkiltä. Hain Ainon ja Edin meille lenkkiseuraksi kun oli niin heino ilma. Loput lenkkikuvat löytyvät galleriasta.

Aino

maailman söpöin bordercollie

Välillä se parhaankin kaverin mitta täyttyy

parhaat kaverit

iso ego

Auringon häikäisemät ystävykset

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

Lentävä kääkkä

Auringonpaiste häikäisee

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Kuvapäivitys

Lissu oli viikonlopun Hellun luona hoidossa. Siellä se oli painellut Hatti veljen kanssa pitkin pihaa ja käynyt saunassakin. Ihana viedä koira sellaiseen hoitopaikkaan jossa siitä tykätään ja jossa se nauttii olostaan. Lissu tykkää käydä veljen luona hoidossa, huutaa autossakin jo kun tietää mihin mennään. Sunnuntaina kävin hakemassa neidin kyläreissultaan ja samalla otin kuvia Hatista ja Lissusta, kun oli niin kaunis päivä.  Tässä siis osa kuvista, loput voit katsella galleriasta.




































Lissun haettuani lähdettiin vielä Annen kanssa käymään lenkillä. Valitettavasti kameran akku vetelee viimeisiään, ja loppuu ennenaikojaan tuolla kylmässä ilmassa. Joten saimme vain yhden ryhmäpotretin. No parempi sekin on kuin ei mitään, eikö?

Saku, Lissu, Santtu ja Aino