torstai 30. toukokuuta 2013

Yksi on joukosta pois

Aino. Aina rohkea ja iloinen. Ihana Aino. Aino on poissa.
Iloinen mustavalkoinen pääsi sateenkaarisillalle 24.5.2013. Ikävä on valtava, ja olemme Annen kanssa itkeneet monen monet itkut ja varmasti tulemme vielä itkemäänkin.

Tämä teksti on kopioitu Annen facebook seinältä:

"Nyt ei ole enää kipuja, eikä väsymystä. Ei ole enää paha olla.

Oma sydän on revitty riekaleiksi...

"Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan."


Aino pääsi tänään pois puolentoista viikon kivun jälkeen. Aino satutti itsensä keppiin, ja olisi vaatinut ison ja haastavan leikkauksen, josta toipuminen ei olisi ollut helppo, ja komplikaatioriski olisi ollut suuri. Vaikka päätökseen vaikuttivat myös muut syyt Ainon elämän kannalta, äsken Ainon poismenon ja eläinlääkärin suorittaman nopean avauksen jälkeen päätös oli ehdottomasti jopa lääkärin mielestä oikea. Ainon rinnan ja kaulan väliin oli jäänyt 18,5cm mittainen terävä keppi, jonka poistaminen olisi ollut vaarallista ja vaikeaa. Lääkärikin sanoi, että onneksi koira oli jo päästetty pois, eikä se ollut leikkauspöydällä... Päätös Ainon päästämisestä pois oli maailman raskain, ja viimeiset päivät ovat olleet hirvittävän raskaita, mutta tiedän tämän olleen Ainon kannalta ainut oikea ratkaisu. Ei tarvitse enää kestää kipua. Olkaa kilttejä, ja älkää antako koirienne leikkiä kepeillä. Niiden kanssa voi käydä todella huonosti.

Rakastan sinua, Aino. Minulla on sinua niin iso ikävä." 



Minulle jäi Ainosta vain ja ainoastaan hyviä muistoja. Aino oli mitä upein ystävä ja olen Annelle ikuisesti kiitollinen että sain tutustua Ainoon ja pitää sitä välillä kuin omanani. Ainon kanssa oli mahtava harrastaa agilityä ja haluankin tähän linkittää Annen kuvaaman videoklipin mun ja Ainon ensimmäisistä ja valitettavasti viimeisistä möllikisoista. Aikamoista räpellystä, mutta kyllä siitä välittyy ainakin se miten hauskaa Ainolla oli.






Laitan tähän vielä pari kuvaa jotka otettiin Ainon viimeisellä matkalla.


Vaikka keppileikit oli kielletty lopullisesti, yritti Aino vielä tarjota josko sille heitettäisiin vielä viimeisen kerran.

Ikuisesti Ainoa muistaen ja rakastaen

2 kommenttia: