keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Muista positiivisuus!

On se aksaaminen totisesti taitolaji. Totinen se ei kyllä saa olla. Piinan kanssa aina muistaa sen, tai jos ei muista niin onneksi joku aina muistuttaa. Pitää olla positiivinen, kehua koiraa, muistaa, että tätä tehdään vaan meitä varten. Mulla on ollut vähän aina se ongelma, etten osaa olla koiralle tarpeeksi kannustava, näytän pettymykseni liian helposti. eikös agilityn kuulu olla kivaa, mitä sitten jos tulee epäonnistumisia? Sitten yritetään uudestaan! 
Voisinko sanoa joskus itselleni, että nyt olin koirani arvoinen ohjaaja...toivottavasti joskus voin. Tai oikeastaan jos vaan päätän, että joskus vielä olen. Kehitystä pitää tapahtua ja asenteeseen pitää tulla muutos, mutta alkakoon se nyt!

Muutama video toukokuun alulta, käytiin molempien bortsujen kanssa Katja Ojansivun valmennuksessa. Mitään ahaa elämyksiä en saanut, mutta oli se silti ihan hyödyllistä. 



Wuki starttasi myös ekoissa agikisoissaan viime lauantaina 30.5. Kaksi rataa ja kummaltakin hylky. Virheet tulivat ohjaajalle tosi tyhmissä kohdissa, mutta oli siellä hyviäkin pätkiä joihin olen todella tyytyväinen. Ja jos ajattelee vielä niin, että meidän yhteistä agitaivalta on todella vähän takana niin tästähän on suunta vain ja ainoastaan ylöspäin. Tuomarina oli Vesa Sivonen, jonka radat oli aika mielenkiintoisia lyhyiden estevälien takia. Janika kuvasi videolle..



Tässä myös yksi takaakiertotreeni Piinan treeneistä. Mitään musitikuvaa ei ole siitä milloin tää on kuvattu, mutta täytyy sanoa, että meno on aika kivannäköistä :)


Sekä tietty yhdet Laukan möllikisat. Janika teki mun videopätkistä yhteinäisen videon, kiitos siitä :)



Lissu saikkuilee edelleen aksasta. Piina kävi yhdet huonot tokokisat ja jää nyt tauolle. Wuki ja Lissu kävi yhdet hyvät tokokisat (joskaan tulokset ei olleet yhtä hyviä kuin suoritukset), mutta kirjoittelen sitten noista tokojutuista oman päivityksensä jahka jaksan.